Mermaid Wrap#mermaidwrap |
|||||||||||||
![]() |
![]() |
||||||||||||
Neulottu huivi 1-kertaisesta DROPS Delight- ja 1-kertaisesta DROPS Kid-Silk -langasta. Työssä on ainaoikeinneuletta ja lyhennettyjä kerroksia.
DROPS 203-15 |
|||||||||||||
OHJE: ------------------------------------------------------- AINAOIKEINNEULE tasona: Neulo kaikki kerrokset oikein. MALLINEULE: Katso ruutupiirrokset A.1 ja A.2. Piirrokset näyttävät kaikkia kerroksia oikealta puolelta katsottuna ja piirroksiin on merkitty eri mallikertojen kavennukset. KAVENNUSVINKKI 1: Neulo kerroksen ensimmäisillä silmukoilla (oikealta puolelta katsottuna) mallineuletta piirroksen A.1 mukaisesti. Toista piirroksen A.1 mallikertaa yhteensä 8 kertaa korkeussuunnassa (= mallikerrasta kapeni 24 silmukkaa). Neulo lyhennettyjä kerroksia ja ainaoikeaa, kunnes koko mallikerta on valmis. Aina kun aloitat uuden mallikerran lyhennettyjä kerroksia, aloita myös kavennukset uudestaan. Eli jokaisesta 3 ensimmäisestä mallikerrasta kapenee 24 silmukkaa. KAVENNUSVINKKI 2: Neulo kerroksen ensimmäisillä silmukoilla (oikealta puolelta katsottuna) mallineuletta piirroksen A.2 mukaisesti. Toista piirroksen A.2 mallikertaa yhteensä 4 kertaa korkeussuunnassa, neulo sitten piirroksen ensimmäiset 6 kerrosta (= mallikerrasta kapeni 13 silmukkaa). Neulo lyhennettyjä kerroksia ja ainaoikeaa, kunnes koko mallikerta on valmis. Aina kun aloitat uuden mallikerran lyhennettyjä kerroksia, aloita myös kavennukset uudestaan. Eli huivin kummastakin 2 viimeisestä mallikerrasta kapenee 13 silmukkaa. NEULOMISVINKKI: Kun käännät työn lyhennetyn kerroksen jälkeen, kiristä lanka ennen kuin jatkat neulomista, jottei kääntymiskohtaan jäisi isoa reikää. ------------------------------------------------------- ALOITA TYÖ TÄSTÄ: ------------------------------------------------------- HUIVI: LYHYT YLEISKATSAUS TYÖSTÄ: Työ neulotaan tasona ja työssä on 5 mallikertaa lyhennettyjä kerroksia. Huivi neulotaan yläreunasta alas toiseen alareunaan. HUIVI: Käytä molempia lankoja yhtaikaa (= 2 kertainen lanka) ja luo 272 silmukkaa pyöröpuikolle nro 5. Neulo 4 kerrosta AINAOIKEAA (lue selitys yllä). 1.MALLIKERTA: Neulo lyhennettyjä kerroksia alla olevan ohjeen mukaisesti ja tee samalla oikean puolen kerroksen alussa olevien 2 ainaoikeinneulotun silmukan sisäpuolella kavennukset (lue KAVENNUSVINKKI 1 ja katso piirros A.1). Neulo lyhennettyjä kerroksia seuraavasti: 1.KERROS (oikea puoli): Neulo kaikki silmukat oikein, käännä työ. 2.KERROS: Neulo silmukat oikein. 3.KERROS: Neulo oikeaa kunnes jäljellä on 4 silmukkaa, käännä työ (lue NEULOMISVINKKI). 4.KERROS: Neulo silmukat oikein. 5.KERROS: Neulo oikeaa, kunnes jäljellä on 7 silmukkaa enemmän kuin edellisellä oikean puolen kerroksella, käännä työ. 6.KERROS: Neulo silmukat oikein. TARKISTA NEULETIHEYS! Jatka neulomista tähän tapaan, ja neulo kunnes jäljellä on 7 silmukkaa enemmän kuin edellisellä oikean puolen kerroksella vielä 4 kertaa (= yhteensä 5 kertaa). Neulo sitten kunnes jäljellä on 8 silmukkaa enemmän kuin edellisellä oikean puolen kerroksella yhteensä 25 kertaa. Kun olet neulonut kaikki tarvittavat lyhennetyt kerrokset, työssä on 64 kerrosta ainaoikeaa ja tästä mallikerrasta on kavennettu 24 silmukkaa = 248 silmukkaa. Neulo oikeaa kunnes jäljellä on 4 silmukkaa, käännä työ ja neulo silmukat oikein. 1.mallikerta on nyt valmis ja työssä on 66 kerrosta ainaoikeaa. 2.MALLIKERTA: Neulo lyhennettyjä kerroksia alla olevan ohjeen mukaisesti ja tee samalla oikean puolen kerroksen alussa olevien 2 ainaoikeinneulotun silmukan sisäpuolella kavennukset (lue KAVENNUSVINKKI 1 ja katso piirros A.1). Neulo lyhennettyjä kerroksia seuraavasti: 1.KERROS (oikea puoli): Neulo kaikki silmukat oikein, käännä työ. 2.KERROS: Neulo silmukat oikein. 3.KERROS: Neulo oikeaa kunnes jäljellä on 4 silmukkaa, käännä työ (lue NEULOMISVINKKI). 4.KERROS: Neulo silmukat oikein. 5.KERROS: Neulo oikeaa, kunnes jäljellä on 7 silmukkaa enemmän kuin edellisellä oikean puolen kerroksella, käännä työ. 6.KERROS: Neulo silmukat oikein. Jatka neulomista tähän tapaan, ja neulo kunnes jäljellä on 7 silmukkaa enemmän kuin edellisellä oikean puolen kerroksella vielä 28 kertaa (= yhteensä 29 kertaa). Neulo sitten kunnes jäljellä on 8 silmukkaa enemmän kuin edellisellä oikean puolen kerroksella yhden kerran. Kun olet neulonut kaikki tarvittavat lyhennetyt kerrokset, työssä on 64 kerrosta ainaoikeaa ja tästä mallikerrasta on kavennettu 24 silmukkaa = 224 silmukkaa. Neulo oikeaa kunnes jäljellä on 4 silmukkaa, käännä työ ja neulo silmukat oikein. 2.mallikerta on nyt valmis ja työssä on 66 kerrosta ainaoikeaa. 3.MALLIKERTA: Neulo lyhennettyjä kerroksia alla olevan ohjeen mukaisesti ja tee samalla oikean puolen kerroksen alussa olevien 2 ainaoikeinneulotun silmukan sisäpuolella kavennukset (lue KAVENNUSVINKKI 1 ja katso piirros A.1). Neulo lyhennettyjä kerroksia seuraavasti: 1.KERROS (oikea puoli): Neulo kaikki silmukat oikein, käännä työ. 2.KERROS: Neulo silmukat oikein. 3.KERROS: Neulo oikeaa kunnes jäljellä on 4 silmukkaa, käännä työ (muista NEULOMISVINKKI). 4.KERROS: Neulo silmukat oikein. 5.KERROS: Neulo oikeaa, kunnes jäljellä on 6 silmukkaa enemmän kuin edellisellä oikean puolen kerroksella, käännä työ. 6.KERROS: Neulo silmukat oikein. Jatka neulomista tähän tapaan, ja neulo kunnes jäljellä on 6 silmukkaa enemmän kuin edellisellä oikean puolen kerroksella vielä 21 kertaa (= yhteensä 22 kertaa). Neulo sitten kunnes jäljellä on 7 silmukkaa enemmän kuin edellisellä oikean puolen kerroksella yhteensä 8 kertaa. Kun olet neulonut kaikki tarvittavat lyhennetyt kerrokset, työssä on 64 kerrosta ainaoikeaa ja tästä mallikerrasta on kavennettu 24 silmukkaa = 200 silmukkaa. Neulo oikeaa kunnes jäljellä on 4 silmukkaa, käännä työ ja neulo silmukat oikein. 3.mallikerta on nyt valmis ja työssä on 66 kerrosta ainaoikeaa. 4.MALLIKERTA: Neulo lyhennettyjä kerroksia alla olevan ohjeen mukaisesti ja tee samalla oikean puolen kerroksen alussa olevien 2 ainaoikeinneulotun silmukan sisäpuolella kavennukset (lue KAVENNUSVINKKI 2 ja katso piirros A.2). Neulo lyhennettyjä kerroksia seuraavasti: 1.KERROS (oikea puoli): Neulo kaikki silmukat oikein, käännä työ. 2.KERROS: Neulo silmukat oikein. 3.KERROS: Neulo oikeaa kunnes jäljellä on 4 silmukkaa, käännä työ (muista NEULOMISVINKKI). 4.KERROS: Neulo silmukat oikein. 5.KERROS: Neulo oikeaa, kunnes jäljellä on 5 silmukkaa enemmän kuin edellisellä oikean puolen kerroksella, käännä työ. 6.KERROS: Neulo silmukat oikein. Jatka neulomista tähän tapaan, ja neulo kunnes jäljellä on 5 silmukkaa enemmän kuin edellisellä oikean puolen kerroksella vielä 3 kertaa (= yhteensä 4 kertaa). Neulo sitten kunnes jäljellä on 6 silmukkaa enemmän kuin edellisellä oikean puolen kerroksella yhteensä 26 kertaa. Kun olet neulonut kaikki tarvittavat lyhennetyt kerrokset, työssä on 64 kerrosta ainaoikeaa ja tästä mallikerrasta on kavennettu 13 silmukkaa = 187 silmukkaa. Neulo oikeaa kunnes jäljellä on 4 silmukkaa, käännä työ ja neulo silmukat oikein. 4.mallikerta on nyt valmis ja työssä on 66 kerrosta ainaoikeaa. 5.MALLIKERTA: Neulo lyhennettyjä kerroksia alla olevan ohjeen mukaisesti ja tee samalla oikean puolen kerroksen alussa olevien 2 ainaoikeinneulotun silmukan sisäpuolella kavennukset (lue KAVENNUSVINKKI 2 ja katso piirros A.2). Neulo lyhennettyjä kerroksia seuraavasti: 1.KERROS (oikea puoli): Neulo kaikki silmukat oikein, käännä työ. 2.KERROS: Neulo silmukat oikein. 3.KERROS: Neulo oikeaa kunnes jäljellä on 4 silmukkaa, käännä työ (muista NEULOMISVINKKI). 4.KERROS: Neulo silmukat oikein. 5.KERROS: Neulo oikeaa, kunnes jäljellä on 5 silmukkaa enemmän kuin edellisellä oikean puolen kerroksella, käännä työ. 6.KERROS: Neulo silmukat oikein. Jatka neulomista tähän tapaan, ja neulo kunnes jäljellä on 5 silmukkaa enemmän kuin edellisellä oikean puolen kerroksella vielä 16 kertaa (= yhteensä 17 kertaa). Neulo sitten kunnes jäljellä on 6 silmukkaa enemmän kuin edellisellä oikean puolen kerroksella yhteensä 13 kertaa. Kun olet neulonut kaikki tarvittavat lyhennetyt kerrokset, työssä on 64 kerrosta ainaoikeaa ja tästä mallikerrasta on kavennettu 13 silmukkaa = 174 silmukkaa. Neulo oikeaa kunnes jäljellä on 4 silmukkaa, käännä työ ja neulo silmukat oikein. 5.mallikerta on nyt valmis ja työssä on 66 kerrosta ainaoikeaa. Neulo tasona kaikilla silmukoilla 4 kerrosta ainaoikeaa. Päätä silmukat oikein silmukoin ja tee 1 langankierto n. joka 5.silmukan jälkeen samalla kun päätät silmukat, jotta päätösreunasta tulisi tarpeeksi joustava. Langankierrot päätetään kuten muut silmukat. |
|||||||||||||
Ruutupiirroksen selitykset |
|||||||||||||
|
|||||||||||||
![]() |
|||||||||||||
Oletko tehnyt tämän mallin?Tägää tällöin kuviasi #dropspattern #mermaidwrap tai lähetä kuvat #dropsfan galleriaan. Tarvitsetko apua tämän ohjeen kanssa?Löydät 12 ohjevideota, kommentteja/kysymyksiä ja muuta osoitteessa www.garnstudio.com © 1982-2025 DROPS Design A/S. Pidätämme kaikki oikeudet. Tämä tiedosto ja kaikki sen alatiedostot on suojattu tekijänoikeuslailla. Lue lisää siitä, mitä voit tehdä ohjeillamme, verkkosivujemme jokaisen ohjeen alaosasta. |
Lisää kommentti ohjeeseen DROPS 203-15
Haluamme mielellämme kuulla mielipiteesi tästä ohjeesta!
Mikäli haluat esittää kysymyksen, valitse oikea kategoria alla olevasta valikosta - tällä tavoin saat vastauksen nopeammin. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä *.