Fair Isle 2 värillä
Tässä videossa neulomme tasoneuletta ruutupiirroksen mukaisesti, neulomme kahdella värillä. Odottamassa oleva lanka kulkee oikean puolen kerroksilla työn takana. On tärkeää, että työn takana oleva lanka ei ole liian kireä tai löyhä. Mikäli samalla värillä neulotaan enemmän kuin 3 s peräkkäin, langat kiertyvät toistensa ympärille n. joka 3. silmukan jälkeen. Vältät lankojen kiertymisen jos otat neulottavan langan työhön vuorotellen odottavan langan yltä ja alta. Nurjan puolen kerroksilla odottamassa oleva lanka kulkee työn edessä, tarkista, että langanjuoksuista tulee riittävän löyhät. Huom: Mikäli tiettyä väriä ei tarvita koko kerroksen ajan, voit jättää langan työn keskelle odottamaan. Jos kuitenkin tarvitset värin seuraavan kerroksen alussa, anna sen kulkea työn mukana ja kierrä se neulottavan värin ympäri n. joka 3. silmukan jälkeen. Epätasainen neulepinta tasoittuu kun kostutat neuleen ja asetat sen mittoihinsa.